29.8.2010


Tuoreita kuvia Lenni-veljestä, joka nyt on muuttanut perheensä kanssa Espooseen, kiitos kuvista Jenni!







Satakunnan Kennelpiirin PM-tokot 29.8.2010

Paikka: Ulvila
Luokka: Alo
Tuomari: Riitta Räsänen

Parempi nyt heti kirjoittaa tulokset/kommentit kun kuukauden päästä kirjoittaessa ei muistaisi tuon taivaallista mitä missäkin tapahtui.


Luoksepäästävyys: 10

Pysyi aikas hyvin paikoillaan, hieman alkoi pakittaan kun tuomari kovin kauan tutkiskeli.

Seuraaminen hihnassa 8
Parempaakin Leva on pystynyt, teki vaikkei oikein huvittanut.


Liikkeestä maahanmeno 6
Karkasi kehän ulkopuolelle olevalle repullemme päin (palkka asustelee siellä), mutta palasi yhtä vilkkaaksi takasi kun karjuin.
Teki siis tuon tempun vasta sitten kun liike oli suoritettu, mutta jostain oli rokotettava tuollainen käyttäytyminen ja jos olisin toisen kerran lähtenyt kehästä niin se olisi ollut meidän leikin loppu.


Luoksetulo 9
Leevillä meni kolme sekkaa käskyn jälkeen ennenkuin lähti tuleen luokse, onneksi odotin sen ajan eikä tarvinnut antaa toista käskyä, olisikohan nyt niin että olen joitakin kertoja harjoitellut että muut ottaa luoksetuloja ja me pysytään paikalla (Bh-koetta varten) ja nyt kun mulla on kamala flunssa, niin ääneni voi olla erillainen että jos Leva ei sitten heti sitä tunnistanut, mene ja tiedä.


Liikkeestä seisominen 8.5
Seuruu liikkeessä kuulemma hyvää, mutta varmistin likaa joten kaksoiskäskyksi tulkittiin.
Varmistan jäävät liikkeet alakautta katsomalla etujalkoja.
 
 
Seuraaminen irti 7.5
Tahtoi edistää useammasssa kohtaa, ja siitä johtuen myöskin perusasennot vinoja.



Estehyppy 9
Estehyppyä lähestyessä, pojalla taas kiire, meinas karata hyppeleen omia aikojaan, otin hieman pers karvoista kiinni, ja tuomarihan ei tykännyt, sanoi että tämä vaikuttaa nyt kokonaisvaikutukseen.
Mutta selvennykseksi liike ei ollut vielä edes alkanut.
Ja kuinka paljon ollaan harjoiteltu esteelle tuloa ja useimmiten ei edes hypätäkkään vaan ohitetaan se viiksikarvat estettä hipoen.
Kait se agi hieman sekottelee poikaa.


Paikkamakuu 9
Kuten huomata olette saaneet liikkeitten järjestys ei ollut se tyypillinen, itse tykkäsin kun liikkeitten järjestys oli sekoitettu ja paikkamakuu oli viimeisenä.
Makuulla vierus koira lähti ja jokin toinenkin lähti hieman kauempaa.
Leevi tarvi toisen käskyn maasta istumaan nousemiseen.

Kokonaisvaikutus 7
Koiran perskarvoihin ei kantsi käydä kiinni, ainakaan niin että tuomari näkee :)
Leeviin itseen ei vaikuta millään lailla tuollaiset temput, siitähän lähdetään.
Toivotaan että ikä auttaa että omat sävellykset jää pois, unohtamatta oikeanlaisia harjoituksia.

Yhteensä 164
Alo1
Sijoitus 2/6
Ksky oli  4/4



Pokaalinkin saimme ja sitä tarvi heti alkaa kantaa.



8.8.2010





Where is the my sailor?



7.8.2010





Leevi sikailee, kun jäi yksin pihalle ja luuli ettei kukaan näe



6.8.2010

Mökkeilemässä

06.08-08.08 Saaran perheen ja heidän uuden perheenlisäyksen Stella-pentusen alias Coppercreek's Prairie Wind kanssa.




 
Saaran toinen koira Kidi


Leevin täytyy varmistaa että onko kaikki ok

1.8.2010





Kesän 2010 posetus kuva