Tadaa, tein itselleni jännitystä Helatorstaihin, ilmoitin Levan tiistaina eli kaksi päivää sitten tokokokeisiin.
40 minuuttia meni että Leevi alkoi osoittaan rauhoittumista kisa-alueella, ainut että niitä herkkupeppujen tuoksuläikkiä oli jonkinverran, kehän ulkopuolella ne kiinnosti mutta ei kehän sisäpuolella.
Paikkamakuu oli tässä viime aikoina osoittanut varmuuttaan mutta ei sitten kokeissa onnistunut joten häiriötä lisää.
Leevi ei oikein ollut kokeen alussa mukana ja vaati pienen pakotteen ekana olevan liikkeen aikana (hihnassa seuraamisen) , niin jopas tuli Levalle toinen tekeminen päälle koko kokeen loppuajaksi, eli täytyisi osata viritellä paremmin ennen kehään menoa.
Muuten meni oikein hienosti, pysyi kehän sisäpuolella :) ja osasuoritusten välissä jolloin ei tehty mitään niin oli kuulolla oikein hyvin, kysyen että mitäs sitten tehtäisiin.
Alokasluokka
Paikka: Ikaalinen
Luoksepäästävyys 8
Meni vastaan tuomaria ja haukahti ilosta
Paikkamakuu 0 Ei pysynyt, tuli kuitenkin minun luokse suoraan eikä jäänyt muita häiritseen.
Seuraaminen hihnassa 6
Aivan kamalaa, alkuun ei mitään katsekontakia, pakotteen jälkeenheräs, täyskäännöksessä yksi ylim. käsky (vahingossa), siitä myöskin pistevähennyksiä
Seuraaminen irti 9
Paljon parempaa, jäi yksi perusasento tekemäti.
Liikkeestä maahanmeno 9
Ei noussut ekalla istu-käskyllä
Luoksetulo 9
Tämä oli nätti suoritus, vauhtia piisasi, hieman törmäs, ennakoi sivulle tulon.
Liikkeestä seisominen 10
Pysähtyi hyvin
Estehyppy 10
Meinas karata hyppiin omia aikojaan, onneksi huomasin pojan elkeet.
Kokonaisvaikutus 8
Yhteensä 149
Tulos alo2
Sijoitus 4/10
Tuomarina meillä oli Tiina Heino
Noin, nyt on meidän molempien ekat tokokisat käyty, mutta luulen ettei olleet viimeiset...